Aika on taas mennyt kuin huomaamatta viimekertaisesta päivityksestä kaiken tohinan keskellä. Huhtikuun myötä meillekin tuli viimein myös kevät. Nyt on lumet jo sulaneet ja pari päivää on pihallakin pärjätty ilman kurahousuja ja -rukkasia. Toivottavasti nämä kelit jatkuisivat, kun alkaa olla jo melko haasteellista tämän mahan kanssa niiden jalkaan vetäminen ;)

Eilen käytiin lasten kanssa aamupäivällä nukketeatterissa ja reissu meni myös Tompalta oikein hienosti alun jännitystä lukuunottamatta, vaikka taisi olla pojalle ensimmäinen laatuaan. Isoveli ja Pikkumies innostuivatkin sitten päivällä esittämään omaa nukketeatteriaan minulle. Pienen näyttämön heille rakensin ruokapöydän tuoleista ja huiveista ja pehmo- ym. lelut toimivat nukkeina.

Pääsiäinenkin oli ja meni. Lasten kanssa istutettiin pääsiäisruohot (ohraa), mutta muuten ei aiemmin esiteltyjä askarteluja lukuunottamatta tullutkaan juuri mitään tehtyä. Tomppakin kun oli tuossa pääsiäisen alla sairaana, ja isoilla oli sitten aina jotain mielenkiintoista tai leikkiä tekeillä. Kerhossa olivat pojat tehneet paperimassasta pienet pääsiäistipuset, tai kanaksi ja kukoksi ne tuli ristittyä lasten toimesta.

1240152808_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Masu kasvaa jo melkoista vauhtia. Ja tänään kävinkin aamulla labrassa sokerirasitustestissä, maanantaina sitten neuvolassa saa kuulla tulokset. Hyvin olen edelleen jaksanut, vaikka aamuisin kyllä nukuttaisi niin makeasti että. Eikä mulla edes kovin aikaisia nuo aamut ole kun Tomppa tulee vasta puoli kasin aikoihin hoitoon. Supistuksia on jonkin verran nyt alkanut tulemaan, mutta se on tuttua jo poikien odotusajoilta, joten en niistä enää sen kummemmin piittaa. Kurjiahan ne ovat mutta kun ei niille oikein mitään voi niin minkäs teet. Paikkoje ne eivät vielä ole pehmittäneet, kuten ei aiemmillakaan kerroilla vielä tässä vaiheessa. Reilu kuukausi olisi vielä ennen äitiyslomaa jäljellä ja ainakin nyt tuntuu siltä, että jaksan helposti sinne saakka ilman sairaslomia :)