Perjantaina heitti päivärytmit hiukan häränpyllyä, kun Tomppa nukahti jo matkalla kerhosta rattaisiin. Tosin olin tähän jo sen verran varautunut, kun on pieni viime aikoina ollut tosi väsynyt jo aamupäivisin, että syötin pojan jo kerholla ennen lähtöä. Unet vain jäivät vähän lyhyiksi ja Tomppa heräsikin jo ennen yhtä takapihalta. Itselleni päivä oli aika rankka, kun ei kerinnyt hengähdystaukoa päivän aikana pitämään. Poikien kanssa, kun aikaa meni kerhosta tulon jälkeen syömiseen ja keittiön siivoiluun. Yleensä tuossa yhden aikaan vasta kahvit keitän itselleni ja istun hetken omien poikien leikkiessä tai katsellessa lastenohjelmia hetken aikaa.

Toisaalta Tompan aikainen herääminen mahdollisti sen, että saatiin hänenkin kanssaan vähän askarreltua. Noiden pikkukranssien myötä pojat innostuivat pääsiäisaskarteluista sen verran, että niitä on meillä nyt tehty koko loppuviikko ja viikonloppu. Tällaisia saatiin perjantaina aikaan lasten kanssa.

Tompan pääsiäismunat:

Pikkumiehen pääsiäismunat:

Pikkumiehen tiput:

Isoveljen pääsiäismunat:

Sekä Isoveljen puput, jotka tehtiin jo torstai-iltana (näistä piti laittaa molemmin kuva molemmilta puolin, kun toiselle poika teki tyttöpuput ja toiselle poikapuput :))

Ensi viikolla Tomppa tosiaan lomailee perheensä kanssa, ja näin ollen meilläkin on poikien kanssa vapaata. Ohjelmaa on kuitenkin kertynyt jo ihan mukavasti koko viikon ajaksi. Huomenna suunnataan vanhoille kotikonnuille avoimeen päiväkotiin piipahtamaan, tiistaina saamme Isoveljen kummitädin poikansa kanssa kyläilemään ja loppuviikosta suunnataan siskon luokse serkkuja katsomaan sekä samalla tietenkin myös isoisovanhempia tervehtimään.

Oikein mukavaa ja aurinkoista maaliskuun loppua siis kaikille lukijoille jo tässä vaiheessa, jos tuossa ensi viikolla ei sitten tule kirjoiteltua!