Koko lauantai vierähtikin sitten Isoveljen synttärijuhlissa. Kaverit saapuivat puoliltapäivin ja aamu oli kulunut kodin koristelussa ja tarjoilujen viimeistelyssä. Lastenkutsut sujuivat erittäin hyvin! Olin oikein positiivisiseti yllättynyt, kun olin varautunut siihen, että meno jossain vaiheessa riistäytyy villiksi, mitä ei sitten käynytkään ;)
Alkuun olin varannut lapsille piirustustehtävän sillä välin, kun odoteltiin, että kaikki vieraat saapuvat paikalle. Jokainen sai piirtää pellelle mieleisensä kasvot netistä löytämääni valmiiseen pohjaan sekä värittää kuvan. Seuraavana vuorossa oli oullonpyöritys ja lahjojen avaus. Tämän jälkeen lapset ehtivät hetken aikaa leikkiä ennen päivän suurta ohjelmanumeroa :) Eräs sukulaistäti tarjoutui itse tulemaan pelleksi tarvittaessa lastenjuhliin, että pääsee harjoittelemaan ohjelmanumeroitaan ja tokihan me tarjouksen otimme vastaan. Lapset olivat esityksestä aivan riemuissaan ja pellelle löytyi paljon innokkaita avustajia aina tarvittaessa. Tämän jälkeen olikin vuoro herkutella sirkusteemaan sopivilla tarjottavilla, sekä yllä olevassa kuvassa näkyvällä kakulla. Pöydässä vierähtikin sitten sen verran pitkään, että viimeiseksi ohjelmanumeroksi suunniteltu onginta jäikin pitämättä ja vieraat saivat yllätyspussit mukaansa ovella kotiin lähtiessään.

Itse en juuri ehtinyt hengähtää ennen uusien vieraiden tuloa, kun sukulaiset oli kutsuttu muutaman tunnin kuluttua samana päivänä, jottei koko viikonloppu kuluisi synttärijuhliin. Enimmät lasten jäljet siivottiin pois ja viimeistelin toisen kakun, niin jo melkein ovikello soikin. Ja vieraita riittikin sitten ilta seitsemään asti :) Mutta tosiaan oli ihan mukava, että saatiin juhlat hoidettua kerralla pois alta. Sunnuntaina sitten lepäiltiin jopa siinä määrin, että käytiin ravintolassa syömässä, niin ei tarvinnut edes ruokaa laittaa ;) Lopuksi vielä kuva toisesta kakusta, jonka siis tein ns. toiseen kattaukseen.