Meillä oli vaihteeksi ihan rauhallinen viikko. Nanna on ollut koko viikon pois hoidosta. Ja tänään ei Tomppakaan tullut. Itsellä vain taas joku väsymys kausi menossa, niin ei kuitenkaan mitään ihmeitä olla tehty. Jonkin verran on Tompan kanssa aamuisin käyty asioita hoitelemassa, kun on niin paljon helpompaa yhden kanssa ;) Hyvin on kuitenkin ehditty myös puistoilemaankin.

Joulukalenterin luukkuja on avattu ahkerasti. Pojat avaavat omansa aamulla melkein heti kun silmänsä auki saavat :) Yhteinen Lego City-kalenteri on ollut aivan ehdoton hitti, kun ensimmäisen aamun itkusta "Miksen minä saa avata?" selvittiin. Nyt on molemmille jo selvillä, että saavat luukun avata vuoroaamuin. Hoitolasten kanssa ollaan välipalalla laulettu ensin Joulupuu on rakennettu, jonka jälkeen yksi lapsista saa nostaa pussista joululorukortin, joka ripustetaan keittiön seinälle "pyykkinarulle". Eli sama kalenteri käytössä kuin viime vuonnakin. Tosin siitä ei vielä taida kuvaa täältä löytyäkään. Täytyykin tänä vuonna yrittää jossain vaiheessa muistaa napata kuva ja laittaa tänne. Kummasti se joulu vain lähenee ja kaikenlaista ohjelmaa on luvassa ennen sitä. Tarkoituksena on osallistua niin poikien kerhon kuin yhteisenkin joulujuhliin sekä käydä Lasten joulukirkossa. Pipareitakin olisi mukava leipoa, mutta saa nähdä kuinka niiden kanssa käy. Olisi taas mukava saada joku noista isoista koululaisista avuksi niin kuin viime vuonnakin, kun on taas pari ihan pientä ja Pikkumieskin jonkin verran apua kaipaa, kun hänen taikinansa on sen verran tavallista vaikeampaa käsitellä. Katsotaa jospa joku joutaisi.

Muuten on meidän jouluvalmistelut kyllä täysin aikataulusta jäljessä, kun en vain ole saanut oikein mitään edes mietittyä. Tosin tuossa eilen juuri mietin, että tuleehan se joulu turhia höösäämättäkin. Ja ruoat ym. saa kaupasta valmiina, jos ei niitä jaksa ruveta itse enempiä laittamaan. Joitakin lahjoja olen sentään saanut hankittua, kun huomenna jo lähdetään ensimmäisiä viemään kauempana asuville sukulaisille. Samalla käydään siskontytön 1-vuotissynttäreillä. Mukava nähdä vielä ennen joulua siskon perhettä ja isovanhempiani :)

Nyt voisin kysellä noilta isoilta innostuvatko vielä askartelemaan itsenäisyyspäivän kynttilöitä huomisen kunniaksi vai haluavatko mieluummin leikkiä, kun pikkulegotkin on nyt vapaasti käytettävissä pienten ollessa pois.