Tänään olikin vaihteeksi oikein aurinkoinen ihana syyspäivä. Mikään kovin lämmin ei kyllä enää ollut mutta muuten keli oli mitä mukavin. Aamulla saatiin heti pystyyn kunnon itkukiukkukohtaus, kun Pikkumies hoksasi, että ollaan viemässä vain Isoveljeä kerhoon tänään. Katsotaan nyt kuinka nämä torstait lähtevät sujumaan, jos menee kovin hankalaksi viedä vain toinen kerhoon vaihdetaan Pikkuveljellekin kerho kolmipäiväiseksi. Kyllähän tuo harmistus lopulta unohtui, kun lähdettiin vaihteeksi vähän toiseen puistoon leikkimään. Ennen Isoveljen kerhosta hakua tultiin sitten sisälle laittamaan ruokavalmiiksi ja kipaistiin sitten vain pelkät takit ja pipot päällä nopsasti poika kotiin. Eilen tehtiinkin hoitolasten kanssa päinvastoin eli tultiin samantien takaisin sisään, kun oltiin pojat viety ja laitettiin ruoka ennen uloslähtöä. Tuohon lähipuistoon sitten vain mentiin kerhon loppua odottamaan. Pikkuinen nukkuikin eilen yllättäin pitkät päikkärit ja oli muutenkin kovasti syliä vailla. Tänään taas normaalimpi päivä. Lapset ovat nyt kovasti innostuneet tekemään väritys- ja tehtäväkirjoja samaan aikaan kun Koululainen tekee läksyjään, ja aika paljon muutenkin. Huomenna olisi tarkoitus joku syksyinen askartelu tehdä, kun ei perjantaisin ole läksyjä niin pääsee koululainenkin samaan aikaan muiden kanssa tekemään. Muuten tulee läksyt vähän hutastua, että pääsee askartelemaan ;)

Eilen tuli Nuorelta Suomelta postia. En vielä kovin tarkkaan ehtinyt siihen tutustua, mutta olen tässä miettinyt josko me aloitettaisiin kampanja jo viikkoa aiemmin, niin ehdittäisiin koko porukalla touhuta koko kahden viikon jakso, muutenhan lapset jäävät pois kesken kampanjan.