Aika alakuloisissa tunnelmissa lähti tämä viikko käyntiin. Lapset ovat jotenkin kovin levottomia ja herkkiä, varsinkin omat mutta jossain määrin myös hoitolapset. Liekö sitten jälleen joku tauti iskemässä. Omieni kohdalla kyllä luulen, että alkavat hekin pikkuhiljaa reagoimaan stressiini, jonka nämä epäselvät tulevaisuuden kuviot ovat aiheuttaneet. Sovittu tutustumiskäynti ei sitten toteutunutkaan, perhe vain jätti tulematta täysin ilmoittamatta. Kaipa näihinkin vain täytyy tottua, että osa vanhemmista on tuollaisia. Jotain edistystä sentään on tapahtunut, kun olin uudelleen yhteydessä päivähoidon johtajaan ihmetellen, miten voidaan antaa niin ristiriitaisia vastauksia päivähoitotilanteesta. Ja sekä asiakkaille että palveluntuottajalle "myydään ei oota", ei ole hoitopaikkoja mutta toisaalta hoitajille ei ole lapsia. Tänään otti ohjaaja sitten yhteyttä ja pyysi käymään, että hoidetaan nuo ostopalvelutoimintaan liittyvät muodollisuudet pois, niin ei sitten enää tarvitse jos lapsia olisikin vailla hoitopaikkaa. Onhan tuokin jo jotain...

Lasten kanssa ollaan nautittu ihanista aurinkoisista syyspäivistä :) Eilen ulkoiltiin puistossa pitkät tovit poikien kerhon aikaan ja samoin iltapäivällä. Ja tänään käytiin kävelyllä hoitamassa pari asiaa ja keskustan uudella leikkipaikalla touhuamassa. Kaupassa käynnin jälkeen jämähdettiin vielä kaupan eteen leikkimään, kun törmättiin erääseen toiseen hoitajaan ja keskustelimme päivähoitotilanteesta pitkät tovit. Ruoan jälkeen käytiin kaikki pitkäkseen, vaikkei uni muille tullutkaan kuin Pikkuiselle. Itseä kyllä olisi nukuttanut kovastikin ;) Lepohetki sujui yllättävän rauhallisesti, ensimmäistä kertaa ei tarvinnut Pikkumiestä siirtää toiseen paikkaan muita häiritsemästä. Huomenna taas kerhopäivä, jossa lapsilla syyskisat. Täytyykin jäädä kisoja seuraamaan ja tulla laittamaan ruoka vasta vähän ennen kerhosta hakua. Loppuviikolle ei kummempia suunnitelmia ole. Perjantaina saatetaan vielä joku kerralla valmistuva askartelu tehdä. Ja ensi viikolla sitten vietetäänkin jo lasten läksiäisiä.