Viime viikko oli taas melko vauhdikas. Kuinkas muutenkaan ;) Maanantai oli taas Isoveljen kerhopäivä, muiden kanssa pysyteltiin kotosalla ja tuossa etupihalla, laitettiin ruoka valmiiksi ja käytiin pyykillä. Tiistaina puistossa oli Hembölen kiertävä kotieläinpuisto. Oli tosi mukava aamupäivä siellä. Lapset saivat rapsutella ja harjata lampaita, syöttää kiliä jne. Iltapäivällä muisteltiin mitä eläimiä siellä olikaan laulamalla Piippolan vaaria. Keskiviikon kerhopäivä vietettiin ihan puistossa. Ja torstaina käytiin kaupassa ja kirjastossa. Perjantaina oli viimeinen seurakunnan kerho tälle keväälle. Viikolla askarreltiin myös perhosia, joista laitan kuvia kunhan saan vähän kuvia käsiteltyä.

Tämä viikonloppu kuluu pihahommien ja kyläilyn merkeissä. Pikkumies oppi tässä samalla myös täysin kuivaksi. Viikkoon ei ole yövaippaa ollut ja vain yksi vahinko on sattunut, sekin viiden aikaan aamulla. Mutta nyt laittamaan poikia ilta puuhiin...