Nyt alkaa olla äitienpäiväjutut jo aika hyvällä mallilla. Lapset ovat taas eilisestä lähtien olleet hoidossa, vaikka ei Pikkuinen kyllä ihan kunnossa ollut :( Olisi kyllä mielestäni saanut vielä toipua kotona... Kortit tehtiin eilen ja lahjat saatiin tänään melkein valmiiksi. Eilen oli ulkona aivan jäätävä tuuli eikä siellä juuri viitsitty palella, kävelyllä käytiin, että Pikkuinen sai nukkua aamulla ylimääräiset unet, ja sen jälkeen sisälle leikkimään. Ruoan ja päikkäreiden jälkeen tehtiin aamulla aloitetut kortit loppuun. Tänään oli kerhopäivä ja muiden kanssa käytiin kaupalla ja leikittiin tuossa takapihalla, kun tuotiin ostokset kotiin ja laitoin ruoan valmiiksi. Laitoin tänään Pikkuisenkin sisälle nukkumaan muiden kanssa, ja lopulta nukahtikin ihan hyvin, vaikka alkuun ei tykännyt ideasta lainkaan, vaan aloitti hirmuisen huudon kun matkasänkyyn laitoin. Aika äkkiä kuitenkin sain rauhoitettua ja pääsin lukemaan isommille satua. Lyhyemmiksi päikkärit tosin jäivät kuin mitä ulkona nukkuu, mutta ajattelin että on paras alkaa totuttelemaan kesää varten sisälle, kun tuohon pihaan paistaa aurinko ihan suoraan rattaisiin, eikä itsekään pääse siihen päiväkahvia nauttimaan, kun Pikkuinen herää jos Isoveljen kanssa siihen mennään.

Loppu viikko meneekin aika tohinalla, kun täytyy siivoilla ja käydä petivaatteita pesemässä. Saadaan viikonloppuna harvinaisia vieraita, jos vain ovat sen verran hyvässä kunnossa, että jaksavat tänne saakka ajella. Omat isovanhempani olisivat tulossa Isoveljen kummitädin vauvan ristiäisiin, jotka ovat lauantaina. Matkaa heillä on reilut pari sataa kilometriä, joten ei mikään ihan päivänselvä asia, että sitä enää ajelevat tuosta vain. Mutta tosiaan ovat tulossa meille yöpymään, niin että täytyy vähän laittaa paikkoja järjestykseen. Ja leipoakin pitäisi Pikkumiehelle juhla eväitä, jos vain jaksaisi. Saa nähdä ehdinkö lainkaan. Onneksi kaupan pakastealtaastakin saa tiukanpaikan tullen jotain herkkujakin pojalle, kun käy se kananmuna nykyään. Ja äitienpäiväksi luvattiin laittaa lounas meidän molempien vanhemmille, niin ei tarvitse taas aikataulujen kanssa sumplia, missä välissä kuka käy missäkin kyläilemässä. Tuntuu aina nämä juhlapäivät olevan samanlaista säätämistä, kun molempien vanhemmat asuvat tässä lähellä ja samoin kummankin toiset isovanhemmat, joilla sitten vanhemmat puolestaan ovat menossa kyläilemään...