Tällä viikolla aurinko näyttäytyi tänään ensimmäistä kertaa. Tänään ei tarvinnut vetää kurahousujakaan enää jalkaan =) Koko alkuviikko kun meni aivan täydessä sadevarustuksessa. Mutta hauskaa on lapsilla silti ulkona ollut. Tiistaina oltiin taas toimintakeskuksen laulu- ja leikkihetkessä mukana ja muuten siellä leikkimässä.

Melko rankoilta on päivät tuntuneet kaikkine pukemisineen ja muineen, ja jätettiinkin iltapäiväulkoilut alkuviikosta ihan suosiolla väliin. Mutta ei tuo sadesää yksinään ole syynä ollut rankkaan viikkoon. Itselläni on kohta pari viikkoa ollut yskää ja sellainen ahdistava olo keuhkoputkissa. Suurin osa päivistä menee ihan kohtuullisesti, mutta esimerkiksi eilen tuntui ettei mistään tule mitään. Jotenkin tosi hutera olo oli koko päivän. Ei edes lähdetty viemään Isoveljeä kerholle vaan pyysin naapuritalossa asuvaa kerhokaverin äitiä apuun viemään meidänkin poitsun yhdessä omansa kanssa. Ulkoiltiin silti toistenkin kanssa melkein puolitoista tuntia ennen kerhonloppua. Iltapäivällä olo oli kenties vieläkin heikompi ja jäätiin sisälle katsomaan Titi-nallea. Varsinkin Pikkumiehellä alkoi meno yltyä sen verran, ettei vapaasta leikistä tullut mitään, eikä muovailuvahat ym. jaksaneet kiinnostaa, kun niillä jo aamulla oli tuohuiltu ennen ulos lähtöä ruokaa laittaessani.

Tänään täällä oli hyvin rauhallista päikkäri aikaan =) Olin juuri saanut pienemmät nukkumaan, kun Isoveljen kerhokaverin äiti laittoi viestiä, että kerhokaveri oli seuraa vailla ja kysyi lähtisikö Isoveli sinne leikkimään. Niinpä sain olla ihan omissa oloissani kunnes muut heräsivät. Isoveli tuli parin tunnin jälkeen takaisin, kun päästiin välipalan jälkeen pihalle muiden kanssa. Laitoin jo lähtiessään ulkovaatteet matkaan sitä silmällä pitäen.