Kulunut viikko meni oikein aurinkoisista ja lämpimistä keleistä nauttien. Lasten kanssa ulkoiltiin paljon, sisällä käytiin lähinnä syömässä ja nukkumassa. Ulkona tehtiin hiekkakakkuja, keinuttiin ja tarkailtiin niitä kevään merkkejäkin, yhtenä iltapäivänä Isoveli innostui myös leikkimään hippaa ja piilosta naapurin hoitolasten kanssa. Myös Pikkuinen viihtyi ulkona todella hyvin. Koko talvi on mennyt lähinnä rattaissa istuessa isompien leikkiessä, mutta nyt on touhunnut muiden mukana aivan täysin. Hetkeksi saattaa haluta rattaisiin huilimaan, mutta kohta jo leikit kiinnostavat niin että takaisin maahan on päästävä :) Ulkona oleiluumme on ollut syynä myös Pikkumiehen allergiaoireet, vaikka siellä sitä siitepölyä ym. onkin enemmän poika leikkii kuitenkin paljon paremmin kuin sisällä, jossa ei malta oikein keskittyä mihinkään vaan homma menee toisten kiusaamiseen. Päiväunetkin Pikkumiellä jäivät parina päivänä nukkumatta, kun oli niin levoton ettei yli tunnin pötköttelynkään (poika pyöri hyöri ja äiti yritti rauhoitela aloilleen) jälkeen nukahtanut :( Tämä kaikki on meillä tuttua jo viime keväältä ja uskonkin ensi viikon olevan jo helpompi niin lapselle kuin äidillekin, kun lääkkeet alkavat tehota. Eipä sitten tullut ajoissa lääkitystä aloitettu, kun luulin oireilevan vain koivulle, mutta näköjään alkoikin jo nyt nuo oireilut.