Tällä viikolla äidillä oli harvinaisia vapaapäiviä. Molemmat mummit olivat viimeistä viikkoa kesälomalla ja ottivat pojat pariksi päivää lomailemaan. Toinen oli toisella mummilla toinen toisella. Eilen käytiin sitten lasten kanssa retkellä Helsingissä, kierrettiin Hietsun kirpiksellä, ajettiin ratikalla ja syötiin puistossa jäätelöä. Pojat tykkäsivät, vaikka olivatkin väsyneitä retken jälkeen.

Itselläni  meni toinen vapaapäivistä puhelimessa roikkumiseen, kun ei mikään tunnu tällä hetkellä sujuvan noiden hoitajajuttujen osalta. Verotoimistosta tilasin jo kolmannen kerran ennakkoveroliput, kun eivät saa millään kaikkia tietoja oikein merkittyä rasittavaa. Ja vakuutuksen ottaminenkaan ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin mitä luulisi. Ykskaks vakuutusyhtiö kieltäytyi tekemästä vakuutussopimusta ammattihenkilön vastuuvakuutuksesta, koska yksityisenä perhepäivähoitajana minulla on Y-tunnus. Silti tiedän suurimmalla osalla yksityisistä hoitajista olevan juuri tuon vakuutuksen, ja vieläpä siitä samaisesta vakuutusyhtiöstä. Alunperin vielä tekivät tarjouksenkin kyseisestä vakuutuksesta ja kun sen olin hyväksynyt soittelivat perään ettei sitä voidakaan myöntää. Kyllä meni maku koko kyseiseen yhtiöön. Ja niinpä siirrämme kaikki muutkin vakuutuksemme sieltä pois heti, kun katsomme ettei lasten sairausvakuutusta kannata jatkaa. Ihan vielä sitä ei uskalla tehdä ennen kuin näkee kuinka korvien laita on kun putket niistä irtoavat. Toistaiseksi molemmilla putket on vielä paikoillaan.

Huomenna lähdetään taas junailemaan, tällä kertaa kuitenkin ihan lähiliikenteessä. Menemme poikien kanssa jo edeltä vanhempieni luo, Isukki tulee perästä kun töiltään ehtii. Ja lauantaina onkin tiedossa serkkujeni rippijuhlat. Eli tekemistä riittää vielä viikonlopuksikin. Kohta pitäisi Pikkumiehelle leipoa juhlia varten, ei vain huvittaisi uunia lämmittää tällaisilla helteillä.