Niin siinä sitten kävi, että viime yönä Isoveli olikin jo kuiva. Kävin hänet tosin ennen omaa nukkumaan menoani herättelemässä potalle, ja pienet pisut tekikin. Seuraavan kerran heräsin itsekin viiden aikaan, kun poika kömpi kainaloon.

Lähdettiin sitten käymään potalla, mihin Pikkumieskin heräsi. Eli aikainen aamu oli taas. Normaalisti heräillään kuuden aikoihin, mutta nyt kun on jo valoisaa on näitä viiden aamujakin alkanut olla enemmän.

Toinen ilon aihe oli tänä aamuna huomata, että olimme saaneet miehen kanssa nukkua koko yön ihan kahdestaan. Yleensä on aina jompikumpi lapsista jossain vaiheessa yötä tullut viereen, useimmiten molemmat. En edes muista koska olisimme nukkuneet viimeksi kahden, kun lapset ovat olleet kotona!